perjantai 15. maaliskuuta 2013

Koulutuuppari

Eilen meillä olikin piiiitkästä aikaa koulutunti! Harjoiteltiin tuleviin koulukisoihin (1.4 pääsiäismaanantaina), joten ratsastettiin rataa hieman lyhyemmissä pätkissä. Tunnin aikana harjoiteltiin muun muuassa "täydellisiä pääty-ympyröitä" opettajan sanoja lainaten, temmonlisäystä ja askeleen pidennystä sekä pysähtymistä ja peruuttamista. Tehtiin ympyrät ja askeleenpidennyksen ensin kevyessä ravissa hieman rennommin, mutta hetken lämmittelyn jälkeen istuttiin alas ja aloitettiin työskentelemään. Lenttu oli jo alkutunnista aivan supermukava ratsastaa ja rakastuin sen satulaan, siinä istuu kuin nojatuolissa koulujalustimien kanssa! :D En muistanutkaan kuinka mukava se on Alexin satulan jälkeen ;)

Puolessa välin tuntia hengähdettiin hetki, ja jatkettiin sen jälkeen vielä harjoitusravissa. Käännyttiin kerran jokainen A-päädystä pituushalkaisijalle, ja tehtiin keskelle maneesia peilien väliin pysähdys ja siitä suoraan raviin. Lenttu suoritti tehtävän ongelmitta ja jatkettiin suoraa uraa pitkin. Pian käännettiinkin vasemmassa kierroksessa S-kirjaimesta leveyshalkaisijalle, tehtiin pysähdys ja peruutettiin neljä askelta. Liikkeellelähtö suoraan raviin. Tämäkin oli meille tosi helppoa, olisin kuitenkin voinut jatkaa hieman kauemmin suoraan ennen käännöstä oikealle.

Laukassa tehtiin suunnilleen samanlaista tehtävää kuin kisoissa on, eli nostettiin pitkän sivun alussa laukka, tehtiin pääty-ympyrä ja kulman jälkeen lävistäjälle harjoituslaukassa. Tehtiin tämä oikeaan kierrokseen kaksi kertaa ja vasempaan kerran kun meni sen verran hyvin. Lenttua on niin ihana ratsastaa kun se on sopivasti pohkeen edessä ja liikkuu omasta tahdostaan, kun voi keskittyä paremmin teihin eikä vauhdin ylläpitämiseen. Laukkatehtävä sujui siis jokaisena kertana hyvin enkä itsekään ollut ihan hukassa.

Ravattiin vielä loppuun kevennellen kumpaankin suntaan, minkä jälkeen vietiin ratsut talliin. Kaikilla sujui tunti oikein hyvin ja itselleni jäi todella hyvä fiilis, kouluratsastus on niin mukavaa kun vihdoin olen alkanut saada ideasta kiinni :D

Vanha kuva joulun koulukisoista Lentulla.
Tein muuten pari päivää sitten videon minusta ja Lentusta, kun meillä tuli 14 kuukautta täyteen! :) Tein sitä aika kauan, joten toivottavasti tykkäätte siitä! Alempi on hyvän ystäväni Riinan (tästä päset hänen YouTube-kanavaan!) tekemä video meistä, joka on minun mielestä todellakin katsottavan ja kommentoitavan arvoinen! On tuo poni vain niin paras, ainut kenet oikeasti voisin ottaa mille tahansa tunnille tai osallistua mihin kisoihin vaan, luottoheppa