torstai 3. joulukuuta 2015

Larma 20.11

Tämä postaus tulee nyt muutaman viikon viiveellä, sillä en ole ehtinyt juuri tietokoneelle istahtaa. Maanantai-illalla saavuin takaisin Suomeen Ruotsista, minkä jälkeen olen tehnyt koulutehtäviä sekä eilen olin koko päivän Helsingissä muun muassa Studia-messuilla. Nyt torstaina kello kahdeksan illalla olen vihdoin kotona pitkän päivän jälkeen, joten ajattelin kertoa pikaisesti parin viikon takaisesta koulutuuppailusta Laurin kanssa. 

"Katonny kuin kamalan hirvittävä puska tuossa edessämme on?! Pakko puhista ainakin viiteen kertaan ihan varmuudeksi."
"Okei ehkä mä voin vähän relata näin."
Päivästä tai ratsastuksesta en kovinkaan paljoa enää muista, mutta onneksi video on suhteellisen kattava. Muistan vain sen, kuinka vaikeaa itselläni oli istua harjoitusravissa ja pitää jalat siististi paikoillaan, sillä kenkieni pohjissa oli valtavasti hiekkaa, mistä johtuen jalustimet eivät pysyneet millään jaloissa. Noista videoista sen näkeekin aika selkeästi, miten vaivalla yritän pitää jalan paikoillaan pitäen silti painoa jalustimilla. En kuitenkaan halunnut päästää itseäni helpolla keventämällä, joten hammasta purren pidin peppuni penkissä. Laukassa olikin jo helpompi istua ja siinä Lauri oli yllättävän kivan tuntuinen! Yritin muutamat surkeat laukanvaihdot tehdä, mutta tuo eläin tykkäsi käyttää osaamattomuuttani hyväkseen ja vaihtoi ristille tai pudotti kokonaan raviin. Ehkä minä vielä joskus!

Meinasi kuskilta loppua kunto kesken, ainakin naamasta päätellen.
"Kato näääin ne hurjat tikut ylitetään Lare style!"
Ravissa ja laukassa ylitin myös yksittäistä puomia, mikä oli jätetty sopivasti maahan. Siitä Lauri vasta innostui ja välillä oikein hypähti sen yli! Sen jälkeen virtaa oli taas liikkua itse eteenpäin puolen kierroksen verran, haha :D Loppujen lopuksi ratsastin kentällä vähän päälle puolen tunnin verran, jonka jälkeen päätettiin Emman ja Sannin kanssa käydä läheisellä pellolla räpsimässä mukavan syystunnelmaisia kuvia. Kyllä meistäkin saatiin yllättävän kivoja kuvia, vaikkei tuo ruuna mikään poseerauksen maailmanmestari olekaan! Niitä lisää seuraavassa postauksessa ;)

Vieläkään en ole keksinyt keinoa sille, miten estää tuon huovan valuminen taakse...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti!