sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Hiljaista on

Kevät on hurjaa vauhtia tulossa ja vihdoin olen saanut lukiouranikin päätökseen ylioppilaskirjoitusten loputtua. Olen reilut kaksi viikkoa vain palautellut elämääni ns. takaisin raiteilleen ja ottanut todella rennosti muun muassa matkailun merkeissä. Kävin tällä viikolla Puolan Gdanskissa shoppailemassa ja syömässä ja loppuviikosta olen lomaillut yksin kotona. Aikaa on ollut vaikka muille jakaa, mutta blogia en ole saanut aikaiseksi päivitellä. Iso syy tähän voi olla materiaalin puute, eikä kuvattomia postauksia ole mukava kirjoitella. Hugon kanssa ollaan nyt maastoiltu paljon, kun maneesi ei houkuta, mutta viimeviikolla päästiin jo ensimmäistä kertaa sulalle kentälle tuuppailemaan. Tein vain nopean läpiratsastuksen ja ruuna olikin yllättävän mukava, vaikka kovin energinen. Tänään olisi suunnitelmissa ottaa muutamat hypyt, ellei kenttä ole aamuisen sateen jäljiltä ihan uima-altaan näköinen.

Alla video vielä muutaman viikon takaisesta käyntimaastosta Sannin ja Sallan kanssa. Nyt kun ei kuvaajia ole oikein paikalle saanut, täytyy tyytyä GoPro-videoihin. Parempi sekin kun ei mitään, eikö? Tämä oli vain lyhyt kuulumispostaus, kun ajatus ei nyt oikein toimi. Hengissä kuitenkin ollaan!

2 kommenttia:

Kommentoi rohkeasti!