lauantai 20. joulukuuta 2014

Lontoo kuvina

Tosiaan olin tuossa viime viikolla muutaman koulukaverin kanssa hermolomalla ihanassa Lontoossa jossa en ollutkaan ennen käynyt. Lähdettiin matkaan keskiviikkona keskellä yötä klo 4:10 ja lentokone lähti kahdeksan paikkeilla (vaikka lähtö viivästyikin mukavasti ja matkalla vastatuulikin hidasti menoa). Kaupunki itsessään oli todella kaunis ja sää suosikin meitä koko viiden päivän aikana, sadekuuroja ei ollut yhtään ja aurinko paistoi taukoamatta! Todellista tuuria siis :) Kameraa ei tällä kertaa ollut mukana, mutta kännykälläni napsin kuvia kuin viimeistä päivää. Tässä postauksessa on siis hurjasti kuvia, mutta valitettavasti laatu on kännykkäkuvatasoa. Toivottavasti pidätte!

1. Matkalaukkuun kiinnitin hauskan osoitelapun, haha :D 2. Lentokoneessa kera kavereiden! 3. Pakollinen lentolippukuva. 4. Koneesta oli kauniit maisemat Lontoon ylle.
1. Heti hotelliin kirjautumisen jälkeen rynnättiin läheiseen KFC pikaruokalaan ja tilattiin iso perheannos mikä todellakin oli iso... huhhuh niin rasvaista ja epäterveellistä, en taida tuonne enää mennä :D 2. Aivan hotellimme naapurissa oli iso kauppakeskus Westfield mistä löydettiin sisäluistelukenttä, mahtavaa! 3. Hetken päästä lähdettiinkin porukalla seikkailemaan metrolla Lontoon "keskustaan".
1. London eye oli ensimmäinen turistikohteemme! 2. Maisemaa maailmanpyörästä. 3.. Pakollinen selfie poikaystävän kanssa. Koko päivän seikkailin ilman meikkiä enkä edes näyttänyt möröltä, hurraa! 4. London eyestä suunnattiin muille nähtävyyksille Thames-joen yli.
1. Big Ben 2. Haha, näin hevosihmisenä oli pakko mennä poseraamaan paikallisen heppasen kanssa ;) 3. Aito ja alkuperäinen kaksikerroksinen bussi! Ei muuten kertaakaan ehditty tällaisella kulkemaan ja se jäi vähän harmittamaan.

1. Tämä metroasema oli Central linen reitillä ja meidän "kotipysäkkimme" 2. Ensimmäisenä iltana aivan hotellimme kulmilla oli suuri mielenosoitus, missä mukana oli reilut 600 ihmistä! Ihan mielettömän siistin näköistä :D Aamulla lehdissä olikin paljon juttua tästä. 3. Samana iltana ehdimme vielä Oxford Streetille shoppailemaan, joka oli aivan loputtoman pitkä. 4. Tällainen mekko meinasi tarttua mukaan, mutta hinta oli aika suolainen, joten se jäi kauppaan.
1. Toisena päivänä meillä oli kaupunkikierros, eli käytiin mm. tässä hienossa Westminster Abbeyn kirkossa 2. Lähellä Buckinghamin palatsia nähtiin tämmöisä kivoja ja virallisen näköisiä miehiä! 3. Ja matkalla palatsiin nähtiin paljon lintuja, esim. pelikaaneja. 4. Wellington Arch eli riemukaari ja photobombaavat vanhukset :D
1. Nälkä yllätti vähän väliä ja ruokaan mulla taisikin kulua matkan aikana lähemmäs 200 euroa, hups. 2. Lähellä Piccadilly Circusta löydettiin pieni ja suloinen tivoli, jossa ei kuitenkaan käyty sisällä asti. 3 ja 4. Piccadillyn ja Leicester Squaren välissä oli M&M's World eli nelikerroksinen kauppa täynnä karkkeja ja vaatteita yrityksen kuvilla ja logoilla ja ties millä! Kaikki nuo putkissa olevat värikkäät jutut ovat siis suklaanappikarkkeja.
1. Shoppailtua tuli joka päivä ja mahdollisimman monessa liikkeessä, tässä huonolaatuinen kuva Primarkin kassoilta. 2. Sieltä ostin kassillisen tavaraa vain 29 punnalla, mikä oli hävyttömän vähän! Mukaan tarttui esim. nämä ihanat Batman-housut :D 3. Hollisterin liikkeessä kävin etsimässä uutta talvitakkia ja tämä oli suosikkini. 4. Kaverini pääsivät myös osallistumaan johonkin paikallisten videoimaan "kilpailuun", jossa heidän piti kilpaa mennä n. 20 metrin matka kottikärryasennossa. En yhtään tiedä miksi näin piti tehdä ja mihin tarkoitukseen video meni, mutta hauskaa ainakin oli :D
Kolmantena päivänä käytiin tutustumassa Shakespearen ajan Globe-teatteriin.
1 ja 2. Lisäksi käveltiin myös Tower Bridgen yli ja otettiin muutamat valokuvat. 3. Sillalta mentiin Tower of Londoniin, missä otin selfien karvahattumiehen kanssa! Towerissa oli näytteillä kuningattaren kruunu ja loputtomasti jalokiviä, aika paha paikka naiselle joka rakastaa timantteja ja kristalleja :D
Viimeisenä kokonaisena päivänä eli lauantaina käytiin mm. British museumissa ja Natural History museumissa (kuvat 1 ja 2) ja niiden jälkeen Harrodsissa (kuva 3), joka oli suurinpiirtein miljonäärien tavaratalo ja hinnat pyörivät siellä parissa sadassa tonnissa tuotteesta riippumatta. 4. Starbucksissa käytiin vain kerran korkeiden hintojen takia.
1. Viimeisenä iltana valmistautumassa teatteriin (joka oli kuollettavan tylsä, häippästin kavereiden kanssa jo tunnin jälkeen pois ja suunnattiin Lontoon yöelämään). 2. Hissiselfie 3. Westfieldissä oli ihanat joulukoristeet, harmi vain että kaikki eivät mahtuneet samaan kuvaan :(
1. Viimeisen päivän eli sunnuntain asua (huomatkaa uusi Superdryn talvitakki, ihan superihana!) 2. Haikeita tunnelmia muutama tunti ennen lähtöä 3. Vielä viimeinen näkymä hotellimme ikkunasta 4. Hississä matkalaukkuineni.
1. Huonolaatuisia kuvia lentokoneesta, tässä Heathrown lentokentällä. 2 ja 3. Lontoon kaupunkia ja kaunista taivasta illalla 4. Matkalla Helsingista Turkuun, kotona olin vasta puolen yön jälkeen ja nukkumaan menin vasta puoli kahdelta! Kyllä väsytti nousta seuraavana aamuna 6.20 kouluun vain parin tunnin yöunilla.
Siinä kaikki tälläkertaa! Kuvia kertyi matkan ajalta reilut 300, mutta tähän postaukseen karsin vain parhaimmat ja oleellisimmat. Paljon jäi varmasti kertomatta, mutta tiivistetysti matka oli hyvin antoisa ja se tuli juuri oikeaan aikaan ja oikealla porukalla. Kiitos kaikille ketkä olivat mukana <3

2 kommenttia:

  1. Oioiii ihana postaus viivs *-* tuli taas hirvee himo päästä tonne mut ehkä sit joskus viel :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ems (minä aina yhtä ajoissa...) :3 mullakin nyt kauhee ikävä takas Lontooseen :(

      Poista

Kommentoi rohkeasti!