tiistai 4. elokuuta 2015

Vääntämistä ja kääntämistä ! VIDEO LISÄTTY !

Eilen pääsinkin pitkästä aikaa Hugoa moikkaamaan ja liikuttamaan! Viimeviikolla piti olla vuokrauspäiväni, mutta pienen väärinymmärryksen takia Hugolla olikin jo toinen tyttö selässä, joten mun piti siis luopua haaveistani päästä maastoilemaan pienen ruunanrupsukan kanssa. Tosin ilmakin oli aika huono, joten kömmähdys ei jäänyt niin hirveästi harmittamaan. Eilen päästiinkin sitten työskentelemään ihan olan takaa!

Gletti on edelleen astumassa, joten Emma sai lainata Lauria, jolla itsekin ratsastelin vajaa kuukausi sitten! Heillä meni tosi mukavasti ja Lauri näytti hyvältä. Ratsastettiin jälleen eri aikoihin, jotta pystyttiin kuvailemaan toisiamme alusta loppuun saakka.
Vasemmalta oikealle Pomppu, Lauri ja Musti.
Hugo ottaa rennosti uudessa seepra-loimessaan!
Hugon kanssa tarkoituksena oli treenata jälleen tölttiä ja lopuksi mennä kävelemään loppukäynnit maastoon. Verryttelin aika pitkään käynnissä jumppaamalla hevosta pysähdyksillä, avotaivutuksilla ja väistöillä ja vaikka poni tuntui todella hyvältä, oli se hieman vastahakoinen pohkeenväistöissä. Todennäköisesti se oli vain alkukankeutta, joten en jäänyt asiaa murehtimaan sen enempää.

Tölttiä valmistelin siis avoilla ja ratsastamalla hevosta takajalkojen päälle ja Hugo tuntuikin hyvin miellyttävältä. Jostain syystä töltti ei luonnistunut sitten millään tavalla, ja heti kun pyysin aavistuksen nopeatempoisempaa tölttiä, hyppäsi poni raville. Tuskailtiin asian äärellä hyvä tovi ja olin aivan valmis heittämään hanskat tiskiin, sillä tämä ei ole laisinkaan normaalia Hugolle. Se on hieno nelikäyntinen issikka, mutta puolessa vuodessa jotain kummallista on tapahtunut eikä se meinaa töltätä enää ollenkaan. Ajattelin ottaa suoraan omistajaan yhteyttä ja pyytää häntä tallille mukaan näyttämään ihan kädestä pitäen mitä oikein teen väärin. Ikinä koskaan ei ole vielä astunut näin haastavaa tapausta ja olen kuitenkin ratsastanut kymmenillä erilaisilla issikoilla ja kaikilla ratsastanut hyvää tölttiä. Hugolla olen kuitenkin vielä alkutalvesta tölttäillyt pitkiä ja reippaita pätkiä maastossa ja se on aina valinnut sen ennen ravia. Nyt tyydyin kuitenkin lopettamaan suht rytmikkääseen ja hitaaseen tölttiin, jonka jälkeen annoin ponin kävellä ja ravata pidemmällä ohjalla.

Kiitosta ponille hyvästä taivutuksesta.

Pidemmällä ohjalla verryttelyä ravissa.
Kunnollisen työskentelyn aloitin ravissa ratsastamalla kolmikaarista kiemurauraa. Suoristuskohdissa ratsastin aina jonkinlaisen siirtymisen, kuten käynnistä pysähdykseen, pysähdyksestä raviin ja ravista käyntiin. Yleensä kävelin myös kiemuran keskimmäisen kaaren ja muuten ravasin harjoitusravissa. Pikkuhiljaa Hugo alkoi vertymään ja taipui kivasti sekä ravi oli myös tasatempoista ja pehmeää. Tässä vaiheessa sain loistoidean alkaa harjoittelemaan HeC:1 2000 kouluohjelmaa, sillä se on erittäin hyvää harjoittelua niin hevoselle kuin ratsastajalle vaikka koskaan ei kilpailuihin tähtäisikään.

Kokonaisuudessaan rata meni tosi hyvin ja tasaisesti, mitä nyt toinen aavistuksen pidempi jalustin tuppasi tippua jalasta. Ensimmäinen laukannosto oikeaan meni hyvin, samoin ympyrät ja lävistäjä. Suurimmat ongelmat alkoivat vasemman laukan nostossa. Hugo ei millään olisi jaksanut ponnistaa laukalle asti vaan lähti juoksemaan aivan älytöntä kiitoravia pois altani. Tästä lähtikin vartin pysähdys-peruutus-liikkeellelähtöhinkkaus. Joka kerta kun Hugo malttoi kävellä rauhassa, pyysin uudestaan vasenta laukkaa mutta edelleen se vain jaksoi juosta. Pitkän neuvottelun ja tappelun jälkeen sain kuin sainkin Hugon laukkaan ponipohkeita käyttäen ja oi että miten hienosti ruuna menikään! Laukka oli niin pyörivää ja joustavaa ettei varmaan koskaan ole ollut. Ratsastin siis radan loppuun ja kiitin hevosta runsaasti kehuen ja rapsuttaen.



Yritys pidentää ravia todella jäi yritykseksi :D

Vasen laukka oli mielettömän ponnekasta ja hienoa! 

Pidempää ohjaa hyvän suorituksen jälkeen.
Laukkojen jälkeen päätettiin mennä maastoon suorittamaan loppuverryttelyn. Lenkki venyikin lähes puolen tunnin mittaiseksi, mutta siinä ehti ainakin syke ja hengitys tasaantua! Otettiin muutamat ravipätkät ja yksi kaarre laukattiin rauhassa, mutta muuten koko 25 minuuttia käveltiin. Käytiin kääntymässä jo viime maastoreissulta tutulla vesilammikolla, missä olikin yllättäen jopa polviin asti vettä. Myös tiellä olevat lammikot käytiin läpi ja Hugolla oli ilmeisen hauskaa vettä kauhoessaan :D Kokonaisuudessaan ratsastuksesta jäi hyvä fiilis, nyt vain enemmän laukannostoja alle ja tölttitreeniä niin hyvää tulee!



Ihana Huginn lähestyy korvat hörössä maassa kyykkivää kameramies-Emmaa :D 
Kengät vain vilkkuvat kun me laukataan!

Hevonen suorassa, kuski vinossa.

2 kommenttia:

  1. Wiii tämä niin kiva postaus *-* joku vissii otti hyvii kuvesii kukakohan se oli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitoksei :3 ja jaa a nyt on kyl paha sanoo varmaa joku pirkko!

      Poista

Kommentoi rohkeasti!