sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Jotain uutta ja tarpeellista!

Viimeviikon lauantaina päätettiin tehdä extempore ostosreissu Emman ja Sannin kanssa First Class Horsen varastontyhjennysmyyntiin hyvien löytöjen toivossa. Kaarsin autollani viime hetkellä paikalle juuri ovien avautuessa, jolloin jono oli pahimmillaan. Harmiksemme tila oli todella pieni ja valikoimaa vähän, jolloin ensimmäiset ostajat pääsivät sisälle ja tyhjensivät koko varaston viidessä minuutissa. Itse olin tullut ratsastushousuja katsomaan, mutten ehtinyt nähdä niitä edes vilaukselta. Luovutin vaatteiden suhteen aika nopeasti ja siirryin pihalle hevostarvikevaunuun. Täältä mukaan tarttui Hugolle kaksi Likit Treat bar -makukiveä, jotka saikin kivasti euron kappalehintaan. Varsinkin tuo omena on maistunut Hugolle paremminkin kuin hyvin, täytyy ilmeisesti hakea niitä kassillinen lisää!

Hieman pettyneinä matkamme jatkui kohti Suomen Ratsutarviketta, joka olikin äskeiseen liikkeeseen verrattuna ihan tyhjä. Saatiin siis kolmestaan rellestää kaupassa alennettuja tuotteita metsästäen ja mukaan pukukoppiin tarttuikin ihanat Back 2 Backin Korsika grippipaikkaiset ratsastushousut! Nämä olivat melkein -50% alennuksessa, joten valitsin housut lähinnä niiden alhaisen hinnan takia. Koskaan aiemmin en ole polvipaikkaisia enkä varsinkaan grippipaikkaisia housuja käyttänyt, joten ostin nämä kokeiltavaksi. Housuja oli saatavilla myös tummansinisinä, mutta harmaa houkutteli enemmän itselleni uutena värinä. Monta uutta asiaa yksissä housuissa, joten miksipä ei! Sanni osti itselleen samanlaiset, joten nyt vain tiimikuvia ottamaan ;) 
Suomen Ratsutarvikkeesta lähti myös Magic Brushin -tyylinen harja Hugolle sekä namipussi molemmille pojille ja myös ne ovat näyttävästi menneet hyvin kaupaksi! Tuon harjan olen todennut jo viime vuonna Edebyssä maailman parhaimmaksi harjaksi, sillä se pehmeydestään huolimatta irroittaa kovemmankin mudan karvasta. Nyt siis oli aika ostaa tuolle kurapöksylle oma taikaharja niin säästyy hoitajan hermot! Värinä tietysti pinkki, mikäs sen miehekkäämpää ;)


Grippihousut pääsivät heti ensimmäiselle ratsastuskerralle testiin kun olimme keskiviikkona Hugon kanssa viimeistä kertaa koulutunnilla. Nyt olen niillä ratsastanut kaksi kertaa ja kokemukset ovat ihan positiivisia. Mitenkään ihmeellisesti gripit polvissa eivät ole istuntaani parantanut tai heiluvaa jalkaani vakauttanut, mutta ei niistä haittaakaan ole ollut. Päällä ne tuntuvat kuin toiselta iholta, mikä on aina hyvä juttu. Peppupaikkojen puuttumisesta johtuen housut ovat varsinkin Hugon satulassa todella liukkaat, mikä toisaalta pakottaa ratsastajan keskittymään paremmin istuntaansa. Pitäisi vain löytää sellainen satula, johon nuo silikonipaikat tarttuisivat kunnolla kiinni!

Ratsutarvikeliikkeestä suuntasimme hieman vitsillä läheiselle kirppikselle, jossa naureskelimme kaikille hauskoille vaateyhdistelmille. Emma löysikin tuolta hirveästi kaikkea uutta itselleen, ja juuri kun meinasin itse vaipua epätoivoon, katseeni osui ehkä maailman täydellisempään tallitoppaliiviin. Hintaa tälle lämpöiselle ihanuudelle kertyi vain 10€, joten se tarttui yhtään epäröimättä mukaani kassalle. Uutena en olisi nimittäin millään halunnut ostaa toppaliiviä, sillä ne tuppaavat olemaan varsinkin hevostarvikeliikkeissä kovin hintavia. Tämä oli siis ihan loistava ja tarpeellinen ostos. Myös se pääsi heti testiin ja olen enemmän kuin tyytyväinen.

Olisiko seuraavaksi tuo satulahuovan vaihto uuteen...? Pois tuommoiset järkytykset silmistäni.

Länsikeskuksesta ajoimme vielä Subwayn kautta takaisin First Class Horsen pihaan hakemaan Sannin mauto, josta suuntasimme jälleen toiselle puolelle Turkua Raision Hööksiin. Täältä mukaan ei tarttunut mitään, vaikka kovin yritin etsiä Hugolle uusia islantilaisia lettiohjia. Mikään issikka ei ole kunnon issikka ilman aitoja lettiohjia! Hööksistä niitä ei valitettavasti saanut, joten etsintä jatkuu. Kokeilin myös muutamia saappaita, mutta tällä kertaa ne jäivät kaupan hyllylle.

Kokonaisuudessaan lauantai oli päättömine sekoiluineen kovin kiva ja viihdyttävä päivä, joskin pitkä ja uuvuttava. Ihan heti en taida uudelle kierrokselle jaksaa lähteä, ellen bongaa jostain kovin mielenkiintoisen alennusryysiksen ;)

13 kommenttia:

  1. Oho ei tää ollukkaan nii kilometripostaus ;)

    VastaaPoista
  2. Oi, kun kivan olosia ostoksia! Ittekki tykkään paljon noista magic brusheista. Mietin hetken HIHS:ssä, että ostaisko, mutta sinne se jäi.
    Haastoin sut Liebster Awardsiin! :)
    http://livingyour-ownway.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo harjat ovat kyllä jokaisen hevosenhoitajan pelastus! Ja kiitos haasteesta :)

      Poista
  3. Tämä ei nyt liity tähän postaukseen, mutta oletteko jo yrittäneet ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse (arvonnasta), kun minä en ainakaan ole huomannut, että sinne olisi tullut viestiä teiltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin yksi päivä kyllä viestiä, muttei ilmeisesti ole tullut perille! Koitan uudestaan :)

      Poista
    2. Vieläkään ei ole tullut mitään :( Laitoitko vastaanottajaksi varmasti ella.tikkanen@windowslive.com? Voit yrittää minun toiseenkin sähköpostiin (pysteliina@gmail.com), jos viesti ei nyt pääse perille... :)

      Poista
  4. Voitko kertoa tarkemmin jossain postauksessa tai videopostauksessa tuosta harjasta
    1. mitä hyvää siinä on
    2. miten eroaa tavalisesta harjasta
    3. miten löysit aikoinaan ensimmäisen selaisen harjan
    4. minkä hintaien?

    VastaaPoista
  5. Meinaatko tehdä blogin joulukalenterin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmissa ei ole tehdä kunnon joulukalenteria, mutta halutessanne voisin jotain kivaa extraa toteuttaa :)

      Poista
  6. Meinaatko tänävuonna tehdä blogin joulukalenterin?

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti!